sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Toimistotyötä

Edelliseen japanilaispuuhasteluun pitää vielä jatkaa, että seuraavana päivänä katsoin japanilaisen matikan tunnin vielä tulkin kanssa ja kerroin omia ajatuksia siihen liittyen. En tiiä oliko ne ajatukset niin viimeisen päälle mietittyjä. Ja kamerat pörräs ihan koko ajan. Jotenkin tosi omituiselta tuntuu tämä kiinnostus suomalaiseen opetukseen, varsinkin kun itse tuntee tekevänsä jotenkin niin tavallista ja maanläheistä hommaa, että mitä hienoa tässäkin nyt muka on. Erikoista, että se on joistakin niin kiinnostavaa.

Mutta sitten toimistotyöhön.

Tämä viikko on kesäloman jälkeen ensimmäinen viikko, jolloin oon tehnyt keskimäärin vain 8 tuntia töitä joka päivä. Joka on mun tavoite. Tuon ajan puitteissa kykenen juuri ja juuri tekemään ihan perustyön eli pitämään oppitunnit vähäisellä suunnittelulla.  Mutta hojksit on edelleen kirjoittamatta. Ajattelin, että olisin ne tämän viikon aikana viimeistellyt ja antanut mahdollisuuden vanhemmille kommentoida niitä vielä. Mutta ei pysty, ei kykene. Eikä työpäivän loppupuolella kolmen jälkeen kykene enää mihinkään noin paljon vaativaan aivotyöhön, jossa pitäis suoltaa järkeviä lauseita.

Niin sitten päätin ottaa homman kotiin näin sunnuntai-illan ratoksi. Tosin vielä en ole tehnyt vasta kuin yhden hojksin... Tulipahan aluksi tarkistettua matikan kokeet. Yllättävän paljon ja tehokkaasti saa kyllä kotona tehtyä tällaisia hommia, kun takana ei ole useita oppitunteja. Pitäisikin olla kerran kuussa yksi etätyöpäivä, jolloin tehokkaasti hoitaisi kaikki toimistotyöt. Tai sitten oma sihteeri.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Malliope

Mä oon niin malliope ettei ikinä.

Päivä alkoi (taas) sillä, että japanilaiset pöllähti yllättäen luokkaan. Matikkaa eka tunti. Onneksi tehtiin tällä kertaa jotain järkevää! Siinä ne kamerat pörräs ja tulkki selitti jollekin japanilaiselle proffalle koko ajan jotain. Ja assistentti videokuvas. Tämä ei edes ole eka kerta ja aina nämä tulee parin minuutin varoitusajalla. Hahhah, olipa taas jännää. Huvittavaa. Vaikka huomaan että on sitä kai vähän tavallista vakavampi naama, kun tietää kameran siellä koko ajan kuvaavan.

Eiku oikeesti aika hauskaa. Ja sitte tunnin jälkeen haastattelut perään. Meidän luokassa on käynyt viime vuonnakin paljon paljon japanilaisia, tosin ei ne kyllä videokuvaa läheskään aina. Ite kyllä välillä vähän miettii että mitä kaikkea kun sitä suunnittelematta taas tunnin vetää, mutta sitä se todellisuus on... Eikä sitä ulospäin kovin usein huomaa, että hatusta kaikki lähtee. Ei tässä mitään tuntisuunnitelmia ehdi tehdä, hyvä ku kattoo edellisellä tunnilla seuraavan tunnin aiheen. Suomalaista huippuopetusta! ;)

Töissä menee muutenkin rennosti. Viime viikolla pidin viimeisen hojks-palaverin, oon siis tosi ajoissa. Ite hojksit on vielä lopullisesti kirjoittamatta, mä kun en tykkää palaverissa täydentää asioita koko ajan tietokoneelle, vaan mieluummin kasvokkain jutellaan. Monet kun pitää palaverit jutellen koko ajan seinälle heijastetulle hojks-lomakkeelle. Not my style.

Ihmeellisesti syyslomakin häämöttä, vaikka ihan ruipelo kahden päivän loma onkin. Toisaalta eipä nyt oo yhtään ollutkaan vielä loman tarpeessa, on mukava mennä joka aamu töihin!

Nyt vielä katson pätkän japanilaisista matikan tunneista. Sain niiltä vähän videoita tutkailtavaksi. Jännää...