maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kesäloma!

Oho, viimeiset kaksi kuukautta hujahti tosi nopeasti! Nyt sitä ollaan jo lomalla.

Hyvät fiilikset on ollut koko kevään. Työnohjauksessa tuli tarkemmin mietittyä kulunutta vuotta. Ammatti-identiteettiä muun muassa. Ehkä suurin muutos on se, että nyt oma identiteetti ja ammatti-identiteetti on lähentynyt, tai siis on jo oma ittensä töissä. Syksyllä kun kaikki oli niin uutta, ei oikein tiennyt miten olla. Ei oikein tiennyt miten päin pitää kuria luokassa. Ei tuntenut töissä olevansa oma ittensä. Nyt taas tuntee olevansa siellä kuin kotonaan. Tai omana itsenään.

Eniten ehkä just miettinyt tuota kurin pitämistä ja luokanhallintaa. Oli syksyllä hämmentävää, kuinka vaikeeta se oli. Ja tuntui, että oon töissä paljon lepsumpi kuin normaalielämässä. Ei vaan tiennyt vielä, miten ja millaisen otteen ottaa. Nyt oon jämpti. Eli oma itteni. Ja heittäytyjä. Eli oma itteni. Ja valitettavasti myös vähän äkkipikaisempi. Eli oma itteni. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin hyvä fiilis olla töissä, kun osaa olla jo oma ittensä. Lähimmät työkaveritkin oli huomannut asian ja muutoksen vuoden aikana. Työnohjaaja myös puhui, kuinka tuollainen voi olla tyypillistä.

Ennen loman alkua oli vielä työpaikan bileet. Kyllä oli hauskaa! Osataan ottaa viihteen kannalta. Eniten sitä loman alkaessa jäikin kaipaamaan työkavereita.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi tuntui todistavan, että oon oikealla alalla. Ja mukavassa työpaikassa. Ja mulla on mukavat työkaverit. Ja aivan ihanat oppilaat, joiden kanssa saan jatkaa syksyllä. Ja mukava työtiimi omassa luokassa, avustajat. Tulee nähtyä jo muuallakin kuin vain työn merkeissä.

Enkä ehtinyt yhtään edes odottaa kesälomaa. Olisin voinut vielä hyvin jatkaa töissä. Loman alkaessa on jo levännyt olo. Voiko oikeastaan olla paremmat fiilikset näin lopettaessaan ekaa vuottaan opettajana?