torstai 29. maaliskuuta 2012

Hyvillä mielin töissä!

Näin uutena opena voin kyllä olla erittäin tyytyväinen yhdestä asiasta: tuntuu oikein hyvältä olla työyhteisössä. Ei oo tullut kyllä ainuttakaan ikävää kommenttia mun nuoruudesta ja kokemattomuudesta. Enemmänkin on tuntunut siltä, että apua oikeasti kaikki ajattelee, että mä oon ihan oikea ope. Ja niin sitä on siihen rooliin sitten helposti sujahtanutkin.

On niin monta asiaa, mitkä on hyvin. Se, että aamuisin lähtee mielellään töihin. Se, että jos kahvitauon ehtii pitää, virkistää seura aina kovasti päivää. Se, että opehuoneessa voi oikeasti jutella kaikkien kanssa. Ei tarvi miettiä mihin istuu.

Kiirettä toki pitää.Yritän, että ehtisi edes yhden tauon pitää päivässä, ja että silloin ehtisi edes viideksi minuutiksi opehuoneeseen. Miten joku voi ehtiä sinne useammin? Usein eka välkkä on vasta ruuan jälkeen, ja kun oon hidas syömään, menee se usein syödessä. Seuraava välkkä onkin usein ulkovalvonta. Sitten kenties ehtii se tauonkin pitää. Jos pitää yhdeksästä kolmeen vetää ilman hengähdystä, niin happi kyllä loppuu. Ehkä jos olis aikaa suunnitella tunteja paremmin, niin olis enempi taukoja?

Sitäkin oon miettinyt, että mikähän vois olla hyvä tuntimäärä opetusta. Paljonko on sopivasti? Nyt sai toivoa ens vuoden tunteja. Laitoin saman kuin nyt, 26 tuntia. Sen lisäksi mun lukujärjestyksessä on 1 tunti tukiopetusta ja 3 tuntia YT:tä, joka joskus venyy vieläkin enemmän. Eli siis vähintään 30 tuntia on lukkarissa joka viikko. Siihen päälle hojksit, kaikki lakimuutoksen myötä tulleet muut paperityöt, juoksevien asioitten hoitaminen ja wilman kanssa säätäminen. Ite tuntien suunnitteluun ei meinaa jäädä juurikaan aikaa.

Mutta hyvin jaksan töissä ja mielelläni töitä teen ja töihin meen! Vielä en siis odottele kesälomaa. :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

pitkät päivät, sotkuiset paikat

Ei kahdeksan tunnin työpäivät mitenkään onnistu. Viime viikolla kolme päivää onnistui, loppuviikosta tuli sitten tehtyä senkin edestä hommia. Tänään taas melkein kellon ympäri.

Toisaalta tykkään kyllä tehdä työtä. Ongelma vain on siinä, että ei ole muuta elämään. Vuorokaudesta loppuu tunnit. Eikä se aika edes mene tuntien suunnitteluun, en oikein edes tiedä mihin sitten.

Tänään se ainakin meni pöydän järjestelyyn. Pöydälle on tulossa tietokone, mikä olisi ollut sula mahdottomuus, ellen olisi raivannut sitä. Menee hermot, kun paperit on AINA hukassa. Aiheuttaa tunneillakin hämminkiä, kun pitäisi ruveta tekemään jotain, mutta en löydä tehtäviä... Kirjoja kun ei kovin ahkerasti käytetä, vaan on niin paljon kaikkea oheishärpäkettä, monisteita, välineitä, pelejä ym.

Nyt mulla on raivattu mun opepöydän pinot: oppiaineiden kirjat, opeoppaat, ajankohtaiset jutut ja monistelaatikko. Tuon monistelaatikon vois kyllä vielä laittaa kaappiin. Harmi vain, kun sitten tavaroita saa hakea luokan perältä ja kaukaa, kun opepöydän lähellä ei ole kaappia, johon mahtuisi A4-paperit.

Muutama laatikko ite opepöydässä onneksi on. Tosin nekin täyttyy aina. Alimmassa on puoliksi käytetyt paperit, joista toisen puolen voi käyttää (oon säästäjä, hirveesti sitä paperia kyllä tuhlaantuisi muuten). Muissa parissa laatikossa ei kyllä enää ole mitään järjestystä. Pitäisi raivata ne kokonaan.

Takakaapissa on mappeja. Testejä (tyhjiä), luokan kansio (oppilaiden tiedot, vanhat kokeet ym.), kansioita eri oppiaineille (pääosin tyhjinä ja kaikki monisteet isoina pinoina siellä täällä). OON TOIVOTON! Töissä ja kotona ja autossa yhtä sotkuista.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

työtä ja työtä

Ikinä ei tiedä, millainen työpäivä on edessä. Hyvässä ja pahassa. Eilen meni niin kovasti hermot, että oli pakko päästää oppilaat aikaisemmin välitunnille, muuten olisin räjähtänyt. Tänään taas koko päivä meni oikein leppoisasti.

Usein ei edes tiedä, mistä johtuu päivän onnistuminen tai epäonnistuminen. Tai jonkun oppilaan olo ja siten sen vaikutus koko luokkaan.

Mulla on projekti, teen tämän viikon vain kahdeksan tunnin päiviä. Siis tunnit suunnittelematta käytännössä.

Japanilaiset kävi luokassa videokuvaamassa parilla kameralla yhden matikan tunnin. Suunnittelin sen 10 minuutissa, kun nyt ei olla käytetty hetkeen kirjoja. No, sitä se todellisuus on. Oppituntien tuulesta tempaamista. Tänään ehdin onneksi pitää kahvitauon kahdelta.

Influenssaa ja poissaoloja. Joskus vaan selviämistä. Toisaalta taas tällaiset päivät kuin tänään antaa niin paljon voimia. Rankkojen päivien jälkeen niin kiva kuulla, kuinka innoissaa oppilaat on siitä, että oon niiden ope vielä ensi syksynäkin. Ja oikeasti mitään muuta en haluaisikaan kuin olla niiden ope.