Työniloa

On hienoa huomata, kuinka paljon pitää omasta työstään. Ei ole ollut edes sunnuntai-illan morkkista, vaan mielellään on ajatellut kuinka maanantaiaamuna lähtee töihin. Viime vuonna tähän aikaan syksystä oli tosi rankkaa aikaa.

Mistä kaikesta saa hyvää mieltä työhön?

Kuuntelen paljon musiikkia. Kuuntelen sitä luokassa aamuisin, kun tulen tekemään hommia ennen oppituntien alkua. Usein musiikkia kuuluu vielä silloinkin, kun oppilaat tulevat aamulla luokkaan ja kättelen heitä. Musiikkia kuuluu välituntisin ja välillä hetken tunnin alussakin. Musiikkia kuuluu kuviksen tunnit, soitellaan oppilaiden ja aikuisten lempibiisejä läpi.

Käyn joka päivä kerran kahvitauolla opehuoneessa. Vaikka olisi seuraava tunti suunnittelematta ja materiaalit valmistamatta. Sitten muutetaan seuraavaa tuntia, mutta kahvitaukoa en jätä välistä. Uskomattoman paljon antaa voimia istahtaa 10 minuutiksi aikuisten kanssa juttelemaan jostain ihan muusta kuin työasioista. Kahvitauko kerran päivässä ei ole ainakaan erityisluokanopettajalle mitenkään itsestäänselvyys.

On hauskaa pukeutua mukavasti töihin. Pidin syyskuussa hamekuukauden: laitoin valtavasta hamemäärästäni (yli 50...) joka päivä eri hameen töihin. En kyllä muutenkaan käytä kuin hameita paitsi urheillessa. Joskus on kiva laittaa myös vähän hiuksia, edes joku pieni letinpätkä johonkin. Piristää mieltä.

Juttelen työkavereiden kanssa ja vaihdan ideoita. Ei tarvitse jokaisen keksiä omaa pyöräänsä.

Pidetään samanaikaisopetustunteja toisen opettajan kanssa. Kaksin on hauskempaa! Suunnittelun määrä vähenee ja laatu paranee. Tai sitten joskus intoudutaan suunnittelemaan paljonkin jotain. Joskus jaetaan vuorot "vedä sä toi tunti, mä tuon".

Työpäivän jälkeen on harrastuksia. Yhtenä päivänä alkaen jo kolmelta, toisen neljältä. Töistä tulee lähdettyä ajoissa. Lisäksi tulee sovittua lenkkejä, kahveja sun muuta.

Siinä ainakin joitain hyvän mielen tuojia. Vaikka mulla on tänä vuonna vain yksi avustaja, on meillä kaksistaan todella hauskaa! Kyllähän käsiä välillä tarvittaisiin enemmän, mutta toisaalta kaksistaan on helppoa, kun on niin samanlaiset toimintavat. Nähdään avustajan kanssa myös vapaa-ajalla.

Ai niin siis tärkeimpänä työkaverit! Ne liittyvätkin noihin suurimpaan osaan ylläolevista asioista. Hyvästä työyhteisöstä saa paljon voimia työhön.

Toimistotyötä

Edelliseen japanilaispuuhasteluun pitää vielä jatkaa, että seuraavana päivänä katsoin japanilaisen matikan tunnin vielä tulkin kanssa ja kerroin omia ajatuksia siihen liittyen. En tiiä oliko ne ajatukset niin viimeisen päälle mietittyjä. Ja kamerat pörräs ihan koko ajan. Jotenkin tosi omituiselta tuntuu tämä kiinnostus suomalaiseen opetukseen, varsinkin kun itse tuntee tekevänsä jotenkin niin tavallista ja maanläheistä hommaa, että mitä hienoa tässäkin nyt muka on. Erikoista, että se on joistakin niin kiinnostavaa.

Mutta sitten toimistotyöhön.

Tämä viikko on kesäloman jälkeen ensimmäinen viikko, jolloin oon tehnyt keskimäärin vain 8 tuntia töitä joka päivä. Joka on mun tavoite. Tuon ajan puitteissa kykenen juuri ja juuri tekemään ihan perustyön eli pitämään oppitunnit vähäisellä suunnittelulla.  Mutta hojksit on edelleen kirjoittamatta. Ajattelin, että olisin ne tämän viikon aikana viimeistellyt ja antanut mahdollisuuden vanhemmille kommentoida niitä vielä. Mutta ei pysty, ei kykene. Eikä työpäivän loppupuolella kolmen jälkeen kykene enää mihinkään noin paljon vaativaan aivotyöhön, jossa pitäis suoltaa järkeviä lauseita.

Niin sitten päätin ottaa homman kotiin näin sunnuntai-illan ratoksi. Tosin vielä en ole tehnyt vasta kuin yhden hojksin... Tulipahan aluksi tarkistettua matikan kokeet. Yllättävän paljon ja tehokkaasti saa kyllä kotona tehtyä tällaisia hommia, kun takana ei ole useita oppitunteja. Pitäisikin olla kerran kuussa yksi etätyöpäivä, jolloin tehokkaasti hoitaisi kaikki toimistotyöt. Tai sitten oma sihteeri.

Malliope

Mä oon niin malliope ettei ikinä.

Päivä alkoi (taas) sillä, että japanilaiset pöllähti yllättäen luokkaan. Matikkaa eka tunti. Onneksi tehtiin tällä kertaa jotain järkevää! Siinä ne kamerat pörräs ja tulkki selitti jollekin japanilaiselle proffalle koko ajan jotain. Ja assistentti videokuvas. Tämä ei edes ole eka kerta ja aina nämä tulee parin minuutin varoitusajalla. Hahhah, olipa taas jännää. Huvittavaa. Vaikka huomaan että on sitä kai vähän tavallista vakavampi naama, kun tietää kameran siellä koko ajan kuvaavan.

Eiku oikeesti aika hauskaa. Ja sitte tunnin jälkeen haastattelut perään. Meidän luokassa on käynyt viime vuonnakin paljon paljon japanilaisia, tosin ei ne kyllä videokuvaa läheskään aina. Ite kyllä välillä vähän miettii että mitä kaikkea kun sitä suunnittelematta taas tunnin vetää, mutta sitä se todellisuus on... Eikä sitä ulospäin kovin usein huomaa, että hatusta kaikki lähtee. Ei tässä mitään tuntisuunnitelmia ehdi tehdä, hyvä ku kattoo edellisellä tunnilla seuraavan tunnin aiheen. Suomalaista huippuopetusta! ;)

Töissä menee muutenkin rennosti. Viime viikolla pidin viimeisen hojks-palaverin, oon siis tosi ajoissa. Ite hojksit on vielä lopullisesti kirjoittamatta, mä kun en tykkää palaverissa täydentää asioita koko ajan tietokoneelle, vaan mieluummin kasvokkain jutellaan. Monet kun pitää palaverit jutellen koko ajan seinälle heijastetulle hojks-lomakkeelle. Not my style.

Ihmeellisesti syyslomakin häämöttä, vaikka ihan ruipelo kahden päivän loma onkin. Toisaalta eipä nyt oo yhtään ollutkaan vielä loman tarpeessa, on mukava mennä joka aamu töihin!

Nyt vielä katson pätkän japanilaisista matikan tunneista. Sain niiltä vähän videoita tutkailtavaksi. Jännää...

Pieleen meni

Vois joskus tehdä kunnon kokoelman pieleen menneistä tunneista. Niitä on niin paljon! Välillä niin tuntuu, että mitä ajanhukkaa tää touhu oikeasti on. No riippuu varmasti omastakin vireystasosta ja muusta, millainen fiilis tunnista jää. Tässä esimerkki tältä päivältä:

Ope (mä) saapuu 5 min. myöhässä musaluokkaan.
Ollaan VIHDOIN saatu musaluokka käyttöön, kauan odotettu mikkiin laulaminen alkaa!
Tai siis ei ala.
Esittelen lyhyesti musaluokan. Istutan oppilaat mikin ääreen.
Testaillaan vähän mikkejä, jänskää.
Yks oppilas on menettänyt jo hermonsa pitkään odotukseen ja hokee vain, kuinka haluaa pois pois pois!
Lauletaan alkulaulu. Kukaan muu ei laula.
Lauletaan seuraava, muille tuttu laula. Kukaan ei vieläkään laula.
Lauletaan kaikkien lempilaulu. Yks poika laulaa.
Pari oppilasta sentään soittaa rumpuja.
Osa istuu tekemättä mitään.
Osa härvää jotain ihan muuta.
OPE MENETTÄÄ HERMOT!
Ensin halutaan ihan hirveesti musaluokkaan ja laulamaan sitä ja tätä ja tuota laulua ja mikkiin. Sitten kun vihdoin siellä ollaan, mitään ei tapahdu, kukaan ei laula. Ope pitää turhautuneen saarnan siitä, kuinka luokka on oikeasti varattu toiselle luokalle ja me ollaan saatu etuoikeus käyttää sitä. Uhkailua, että ei tulla enää musaluokkaan.
Lopputunnista ehkä jossain laulussa joku vähän laulaa jotain.
Ope on turhautunut eikä enää yhtään kiinnostaa laulaako kukaan, kattoo vain kelloa ja veivaa biisejä.
Loppulaulu lauletaan 15 min ennen tunnin loppumista.
Katotaan vielä joku video.
No niin, kotiin siitä!
Perjantain vipa tunti.
Ope lievittää turhautumistaan flyygelin kanssa seuraavat puoli tuntia.

Olis niin ihanaa olla vain muutaman oppilaan kanssa musatunnilla. Mutta kun ryhmä kootaan 4-5 eri luokasta, on tosi vaikeeta saada yhtenäistä porukkaa. Kun aikuisia on kaiken lisäksi ihan hirveesti eikä kukaan tunne toisiaan, on vaikea luoda hyvää tunnelmaa. Pitäisi olla joskus aikaa istahtaa kaikkien kanssa alas ja miettiä, mitä kukin oppilas musatunneilta voi saada irti.

Lopuksi aina ajattelen, että no ehkä ens viikolla. Mutta en kuitenkaan ehdi.

Vähitellen tavalliseen koulutyöhön

Kai sitä voi nyt jo sanoa, että tavallinen kouluarki on käynnissä. Tänään annoin viimeisimpiä kirjoja oppilaille. Enää taitaa uskonnon kirjat olla jakamatta, mutta sitä oppiainetta pidin viime vuonnakin hyvin pitkälti ilman kirjoja. Itse nimittäin uskon hyvin pitkälti tarinoiden kertomisen voimaan.

Tänään jaoin myös lukujärjestykset oppilaille kotiin, joten kai sitenkin syksy on pyörähtänyt käyntiin. Vähän vielä on omat suunnitelmat vuoden suhteen mietinnässä. Kiinnostaisi esimerkiksi kokeilla sellaista jakso-opetusta, jossa esimerkiksi ylttiä opetettaisiin tiiviisti joku jakso, sitten taas joku tiivis jakso uskontoa ja muita oppiaineita. Ite oon käynyt 9 vuotta koulua tällä tavoin. Viime vuonna jäi vain sellainen fiilis, että ei oppilaille jää paljon mitään päähän, jos vaikka ylttiä on kaks kuukautta muutaman kerran viikossa ja sitten on koko asiasta koe. Järkevämpää olisi vaikka parin viikon supertiivis rykäisy. Ja että kaikki muut asiat liittyisivät tähän vaikka nyt yltin aiheeseen. Jonkinlaista kokonaisopetuksen ajatusta kytee mielessä, vai mikähän termi olisi oikea. Onko jollain kokemuksia?

Tavalliseen koulutyöhön palaaminen näkyy myös ihan arjessa. Ekat pari viikkoa taisi olla loman jälkeistä pumpulia, nyt tulee esiin vähän muitakin asioita. Nyt, kun pitäisi ruveta kunnolla hommiin. Oon viime vuoden aikana oppinut, kuinka voi olla joskus niin haastavaa, että oppilas pysyisi koko ajan omalla lähikehityksen vyöhykkeellä, jos nyt Vygotskyn tapaan puhutaan. Sitten jos hitusen menee homma yli, alkaa kova huomionhaku, häiriköinti, luovuttaminen ja oman itsen lyttääminen. Eikä sekään palvele, jos tehdään liian helppoja tehtäviä. Nyt pitää taas olla kieli keskellä suuta.

Välillä myöskin tuntui, että oppilaat ovat kesäkuukausien aikana kypsyneet paljon. Toisaalta nyt taas huomaa, että niin monet asiat ovat samalla tolalla. Itse huomaan, että päivästä ja tunneista kuluu paljon aikaa (tai pitäisi ainakin kulua) erilaisiin tunteiden säätelyyn liittyviin asioihin. Nyt esimerkiksi suunnittelen pitäväni kirjavinkkausta jonain äidinkielen tunnilla. Oikeasti sekin tunti on tunteiden säätelyn ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua. "Mulla on tässä nyt jokaista kirjaa vain 1-3 kappaletta. Mitähän voitaisiin tehdä, kun kaikille ei välttämättä riitä heti lempikirjaa? Miten asiasta voitaisiin sopia? Mitäs sitten tehdään, jos kuitenkin harmittaa, kun kirjaa ei saa?" Ja miljoona muuta kysymystä pohditaan ääneen oppilaiden kanssa. Vaikkei mitään pienimpiä koululaisia enää ollakaan. Mutta ehkä just kaikki tällainen tekee tästä erityisluokanopettajan työstä mielenkiintoisen.

Oikeasti ihan leppoisaa

Oikeasti on kyllä ollut tosi leppoisa tämä syksyn aloitus. Oman luokan tunnit pyörii vaikka kuinka extempore, vieraitten tunneissa on vielä vähän alkukankeutta. Mutta kyllä nekin siitä.

Mulla on ollut nyt paljon sijaisia avustajana ja osan aikaa oon ollut ilman avustajaa. Ja mitä on tapahtunut? Kun viimeksi mietin, että kuinka käy kun on vain yksi avustaja, niin nyt ei oo ollu mitään pulmaa edes niillä tunneilla, kun ei ole ollut ainuttakaan avustajaa! Oon käynyt jopa pari kertaa sellaisilla tunneilla tietokoneella tekemässä jonkun pienen homman. Yleensä ei voi hetkeksikään herpaantua luokassa tekemään muuta tai homma menee pläskiksi. On kyllä semmonen olo, että kyllä sitä varmaan joku muu luokka kipeämmin tarvii sitä avustajaa. Ainakin näillä näkymin.

Hitaasti on syksy alkanut, en nimittäin nyt ole tehnyt ylipitkiä päiviä. Vanhemmille on viestit kirjoittamatta, makekot tarkistamatta, poissaolot merkitsemättä, lukujärjestys tekemättä, tunnit suunnittelematta... Mutta opettelen elämään keskeneräisten hommien keskellä. Työt kun ei tekemällä lopu. Huomennakin olen 8h töissä ja teen sen minkä ehdin.

Viikonloppuisin ehtii hyvin hengähtämään viime vuoteen verrattuna. Kun nyt toisena vuotena helpottaa jo näin paljon, niin paljonko helpottaa kolmantena tai kenties viidentenä, kymmenentenä vuotena? Tietty hektisyys ja kiireen tuntu varmaan aina vähän liittyy tähän työhön, mutta yritän päästä sen kanssa hyvään tasapainoon. Se on tämän toisen opettajavuoteni tavoite. Viime vuonna yritin vain selvitä töistä keinolla millä hyvänsä.

Turhautumista ilmassa

Tänään ekaa kertaa koko syksynä työpäivä venyi yli kuuteen. Muuten oon onnistunut pitämään työpäivät noin 8,5 tunnissa. Tänään 10,5 tuntia. Ja nyt tuntuukin, että koko päivä on mennyt ihan ohi. Viime viikolla sen sijaan tein joka päivä vaikka mitä töitten jälkeen. Eikä työnaloitus tuntunutkaan kovin raskaalta. Aina myös saattoi luottaa siihen, että koko päivän saa kahlattua läpi vaikka edes jotenkin.

Lukkari aiheuttaa isoja ongelmia. Meillä ei tänäkään vuonna ole kuin yhden tunnin liikuntasalivuoro (eli 45min.) ja sekös sapettaa! Ite salissa ehtii olla ehkä vajaa puoli tuntia, vaikka siinä jättäisi kaikki välkät pitämättä. Kaikille yleisopetuksen ryhmille on varattu salivuorot ja tämmöset rupuset erityisopetusryhmät saa tyytyä siihen mitä on jos on. No, ehkä pidetään tänäkin vuonna kaikki liikkatunnit ulkona niin kuin melkein koko viime vuosi. Turhauttavaa.

On tosi vaikea saada kasaan mitään järkevää ja pysyvää lukkaria. Koko ajan on poikkeusta ja poikkeusta. Nyt on vasta yhden oppilaan integroinnit sovittu. En tiiä miten homma pissii sen jälkeen, kun ruvetaan muiden integrointeja miettimään.

Ja sitten syksyn yhteen teemaan. Avustajaproblematiikka.

Mitä? Kouluun tuli syksyllä lisää henk.koht. avustusta tarvitsevia oppilaita. Ja? Koulusta vähennetään avustajaresursseja. Eli? Poistetaan toinen avustaja Elsin luokasta, niillähän menee nykyään niin hyvin. Jep jep!

Nyt on siis edessä hyvin mielenkiintoiset ajat. Pientä levottomuutta havaittavissa. Eikä ite jaksa olla joka sekunti niin skarppina. Pitää jaksaa, muuten levottomuus heti leviää. Ja tehtäviä tehdessä käsiä nousee eikä jakseta odottaa kun nyt ei tuu apuja kuin harvakseltaan. Integrointeihin ei mitään toivoa lähettää mukaan avustajaa. Katotaan kuinka käy.

Koulutyö alkaa

Oppilaat syksyn ekaa päivää koulussa. Kyllä siinä riitti halipulaa! Puolin ja toisin. Ja juttua piisasi. Välillä vähän liikaakin vilskettä, välillä onneksi rauhallisempaa. On ne niin ihania.

(Tosin parissa leikissä meinasi tulla jollakin tiltit, mutta ei tullut, jes!)

Me leikittiin. Tuttuja leikkejä, oppilaiden lempileikkejä viime vuodelta. Ja paria uuttakin leikkiä, joista tervapataa ainakin lisää huomenna. Tai olihan sekin suurimmalle osalle tuttua.

Leikeltiin lehdistä omaan kesälomaan liittyviä kuvia.

Oppilaat keksi ryhmissä sääntöjä. Ryhmissä! On niin ihanaa, kun voi laittaa ne ryhmähommiin. Ja kyllä sääntöjäkin syntyi. Huomenna jatketaan vielä niitä. Melkein kaikki säännöt olivat "ei saa...". Seuraavaksi koitetaan kääntää ne positiivisiksi, "mitä saa tai pitää tehdä?". Ja sitten kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti. Ja miettiä mitkä olis tärkeimpiä. Taka-ajatuksena säännöt tyyliin "Viittaan. Kävelen. Olen kohtelias." Tai katotaan mitä sieltä nyt tulee! Tarkoitus olisi kutistaa säännöt korkeintaan viiteen ja mieluiten nekin yhdellä sanalla. Nyt kun kattoi oppilaiden kirjoittamia sääntöjä, tajusi itekin kuinka hirveen kauheen paljon meillä onkin kaikenlaisia sääntöjä. ;)


Kylläpä oli leppoisa ja mukava päivä! Nyt oon jo kaks päivää onnistunut noudattamaan periaatetta, että en tee älyttömiä työpäiviä. Oon ollut nyt 8,5h töissä. Tuosta pitää vielä nipistää puoli tuntia pois, sitten oon tyytyväinen. Iltaisin on ollut menoa ja myös loppuviikoksi oon sopinut jo kaikenlaista hauskaa puuhastelua. Ei ainakaan tunnu siltä, että olisi kesäloma loppunut aivan töksähtäen, vaan iltaisin aina rento meininki.

Vielä on kesää jäljellä... onhan vasta elokuu!

Listaihminen palaa lomalta

Oon listaihminen. Teen listoja kaikenlaisista asioista. Mikään ei ole niin nautinnollista, kuin vetää tehdyt asiat listalta yli. Aluksi listaan kuitenkin mitä tein tänään käydessäni ekaa kertaa loman jälkeen töissä.

- halailin monia työkavereita
- kävin pikaisesti ja pöllämystyneenä luokassa - en osannut tehdä siellä vielä mitään
- luin sähköpostit ja vastasin niihen (mm. jo yhtä hojks-palaveria sovittiin! ihanaa, nyt jo aloitan lähtölaskennan siihen, kun ne kaikki on tältä syksyltä valmiina)
- suunnittelin lukkaria kunnes totesin, etten voi tehdä sille vielä mitään ennen kuin näen opettajan, jonka luokkaan yks oppilas paljon integroituu
- ihmettelin vain tulevaa vuotta ja sen muutoksia liittyen mm. oppituntien ja ruokailun ajoituksiin ja eri oppituntien määriin
- juttelin lisää työkavereiden kanssa
- suunnittelin ekaa koulupäivää
- ihmettelin, miksi en pysty saamaan mitään aikaan
- juttelin ohjaajien kanssa
- totesin, että ei sitä oikeasti saa mitään aikaan ja on jo kauhea nälkä -> syömään!

Vasta työpaikalta lähdettyä alkoi tulla inspiraatiota. Tajusi mitä ylipäätään pitää vielä tehdä. Ja mitä pitää luokassa järjestellä.

- kaappeihin hätäpäissä sullotut tavarat omille paikoilleen
- kirjastosta ens vuoden kirja, eka Potter (luen itse paljon oppilaille ääneen)
- käsityön isot suuntaviivat ens vuodelle (done)
- kuviksen myös (done)
- liikunnan myös (done)
- kirje vanhemmille ekaksi päiväksi
- kirjat kirjavarastosta
- kirjavinkkauksen varaus
- yhden yksilöllistetyn oppilaan matematiikkamateriaalin valmistus (tää vie paljon aikaa!)

Viime vuonna en oikeastaan suunnitellut mitään suuria suuntaviivoja liikuntaan tai kuvikseen saati kässään. Saati mihinkään! Fiiliksellä mentiin ja kauhealla kiiruulla just ennen tuntia koitin keksiä jotain. Ehkä suunnittelu helpottais työtä... Kunhan ei ylisuunnittele.

Huomenna perjantaina en mee töihin, vaan rentoudun viimeisenä arkisena lomapäivänä. Tai ehkä kotona jotain pientä vähän, jos innostaa. Nyt kyllä on sellaista sopivan hyvää innostusta tähän työhön. Eli hyvä fiilis!

Nollaus hoidettu

Nyt voin sanoa olleeni lomalla. Ensimmäiset lomaviikot näin ihan hirveesti työunia, vaikka muuten en niitä toukokuussa juuri nähnyt. Vielä juhannuksen jälkeenkin työasiat pyöri mielessä ja unissa. Oikeastaan vasta nyt heinäkuun lopussa on tuntunut oikeasti lomailulta. Ja että on saanut ajatukset töistä muualle. Nollaus siis hoidettu. Ei olisi onnistunut ilman näitä opettajien pitkiä kesälomia. Tarpeeseen siis.

Eli: siitä selvittiin! Ensimmäisestä vuodesta opena. Ja nyt loman loppupuolella tuntuu oikein hyvältä. Vähitellen ajatukset jo siirtyy töitä kohti, ens viikolla töihin. Ajattelin kylläkin aloittaa rauhallisesti ja lähinnä treffailla vähän työkavereita ja hitusen suunnitella. Töihin menossa parhaalta tuntuukin juuri se, että näkee taas päivittäin ihania työkavereita!

Jotta töihin paluu ei olisi liian radikaali muutos tähän lomailuun, suunnittelen ekaksi viikonlopuksi kunnon työviikon jälkeen lomareissua hotelliöineen. Ja onhan elokuu vielä kesää lämpöisine ilmoineen ja valoisine iltoineen.

Nyt vielä viikko totaalista lomailua. Myöhäisiä nukkumaanmenoja, lainehtivia ohrapeltoja, hevosen tuoksua, kiireettömiä juoksulenkkejä, rannalla makoilua kirja kädessä, kaupungin humussa pyöräilyä, ystävien tapaamisia, kirpputoreilla kiertämistä, rauhallisia kahvitteluhetkiä... Ja näitä (melkein) kaikkia voi hyvin jatkaa vielä töidenkin alettua.

Kesäloma!

Oho, viimeiset kaksi kuukautta hujahti tosi nopeasti! Nyt sitä ollaan jo lomalla.

Hyvät fiilikset on ollut koko kevään. Työnohjauksessa tuli tarkemmin mietittyä kulunutta vuotta. Ammatti-identiteettiä muun muassa. Ehkä suurin muutos on se, että nyt oma identiteetti ja ammatti-identiteetti on lähentynyt, tai siis on jo oma ittensä töissä. Syksyllä kun kaikki oli niin uutta, ei oikein tiennyt miten olla. Ei oikein tiennyt miten päin pitää kuria luokassa. Ei tuntenut töissä olevansa oma ittensä. Nyt taas tuntee olevansa siellä kuin kotonaan. Tai omana itsenään.

Eniten ehkä just miettinyt tuota kurin pitämistä ja luokanhallintaa. Oli syksyllä hämmentävää, kuinka vaikeeta se oli. Ja tuntui, että oon töissä paljon lepsumpi kuin normaalielämässä. Ei vaan tiennyt vielä, miten ja millaisen otteen ottaa. Nyt oon jämpti. Eli oma itteni. Ja heittäytyjä. Eli oma itteni. Ja valitettavasti myös vähän äkkipikaisempi. Eli oma itteni. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin hyvä fiilis olla töissä, kun osaa olla jo oma ittensä. Lähimmät työkaveritkin oli huomannut asian ja muutoksen vuoden aikana. Työnohjaaja myös puhui, kuinka tuollainen voi olla tyypillistä.

Ennen loman alkua oli vielä työpaikan bileet. Kyllä oli hauskaa! Osataan ottaa viihteen kannalta. Eniten sitä loman alkaessa jäikin kaipaamaan työkavereita.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi tuntui todistavan, että oon oikealla alalla. Ja mukavassa työpaikassa. Ja mulla on mukavat työkaverit. Ja aivan ihanat oppilaat, joiden kanssa saan jatkaa syksyllä. Ja mukava työtiimi omassa luokassa, avustajat. Tulee nähtyä jo muuallakin kuin vain työn merkeissä.

Enkä ehtinyt yhtään edes odottaa kesälomaa. Olisin voinut vielä hyvin jatkaa töissä. Loman alkaessa on jo levännyt olo. Voiko oikeastaan olla paremmat fiilikset näin lopettaessaan ekaa vuottaan opettajana?

Tuloksia? Ja struktuurin tärkeys.

Nyt on Allu-testit tehty. Olipa hämmästyttävät tulokset! Ensimmäisenä tuli mieleen, että nyt on testissä jotain vikaa. Ja onhan se niin, että ei Allu-testiä ole tarkoitettu joka vuosi tehtäväksi. Mutta kai se pitää uskoa, että on tässä oikeasti jotain tuloksiakin saavutettu. Työrauhan muutokset oli helppo huomata, sen sijaan jotain muuta oppimista ei niinkään. Nyt oli kuitenkin niin mukava laittaa vanhemmille viestiä teknisen lukutaidon ja luetun ymmärtämisen (toisinaan huimastakin) kehittymisestä. Ehkä vielä mukavampaa oli seuraavana aamuna lukea vastauksia. Taisin olla koko aamun virne naamalla. Kyllä voi tulla niin hyvä mieli siitä, että työtä arvostetaan!

Tämä siis alkuviikosta, tänään sen sijaan oli hieman turhauttavaa. Niin kai se on ainakin tällaisissa pienryhmissä, että kaikki "hauska" ei olekaan hauskaa. Kun on jotain arjesta poikkeavaa mukavaa ohjelmaa, se saattaa kokonaan sekoittaa pakan. Joidenkin on niin vaikea lähteä uusiin paikkoihin ja nähdä uusia asioita. Vaikka sitä yrittäisi etukäteen pohjustaa. Niimpä etukäteen hauskalta tuntuva päivä olikin sitten koko ajan narinan kuuntelemista.

Onhan se temperamenttipiirrekin. Nyt on kuitenkin valkotaululla tulevia tilanteita varten ihan oma alueensa. Ylhäällä lukee viikonpäivät ma ti ke to pe. Niiden alapuolella aina koko sen viikon arjesta poikkeavat asiat. Joka aamu olisi hyvä käydä myös ne läpi, että varmasti muistuu mieleen, mitä on tulossa. Välillä on itsellenikin hämmästyttävää, miten joillekin oppilaille on niin uskomattoman tärkeää tarkka, tiukka struktuuri ja asioiden eteneminen aina samalla tavalla. Ja strukturoituahan luokan toiminta onkin. Toisaalta se on itsellekin helpompaa! Kun ei muista, mitä sillä tunnilla piti tehdä, voi vain vilkaista taululta tuntistruktuuria... "Opetus, paritehtävä, kirjat esiin ja tehtäviä, peli." Ei kun hommiin!

Hyvillä mielin töissä!

Näin uutena opena voin kyllä olla erittäin tyytyväinen yhdestä asiasta: tuntuu oikein hyvältä olla työyhteisössä. Ei oo tullut kyllä ainuttakaan ikävää kommenttia mun nuoruudesta ja kokemattomuudesta. Enemmänkin on tuntunut siltä, että apua oikeasti kaikki ajattelee, että mä oon ihan oikea ope. Ja niin sitä on siihen rooliin sitten helposti sujahtanutkin.

On niin monta asiaa, mitkä on hyvin. Se, että aamuisin lähtee mielellään töihin. Se, että jos kahvitauon ehtii pitää, virkistää seura aina kovasti päivää. Se, että opehuoneessa voi oikeasti jutella kaikkien kanssa. Ei tarvi miettiä mihin istuu.

Kiirettä toki pitää.Yritän, että ehtisi edes yhden tauon pitää päivässä, ja että silloin ehtisi edes viideksi minuutiksi opehuoneeseen. Miten joku voi ehtiä sinne useammin? Usein eka välkkä on vasta ruuan jälkeen, ja kun oon hidas syömään, menee se usein syödessä. Seuraava välkkä onkin usein ulkovalvonta. Sitten kenties ehtii se tauonkin pitää. Jos pitää yhdeksästä kolmeen vetää ilman hengähdystä, niin happi kyllä loppuu. Ehkä jos olis aikaa suunnitella tunteja paremmin, niin olis enempi taukoja?

Sitäkin oon miettinyt, että mikähän vois olla hyvä tuntimäärä opetusta. Paljonko on sopivasti? Nyt sai toivoa ens vuoden tunteja. Laitoin saman kuin nyt, 26 tuntia. Sen lisäksi mun lukujärjestyksessä on 1 tunti tukiopetusta ja 3 tuntia YT:tä, joka joskus venyy vieläkin enemmän. Eli siis vähintään 30 tuntia on lukkarissa joka viikko. Siihen päälle hojksit, kaikki lakimuutoksen myötä tulleet muut paperityöt, juoksevien asioitten hoitaminen ja wilman kanssa säätäminen. Ite tuntien suunnitteluun ei meinaa jäädä juurikaan aikaa.

Mutta hyvin jaksan töissä ja mielelläni töitä teen ja töihin meen! Vielä en siis odottele kesälomaa. :)

pitkät päivät, sotkuiset paikat

Ei kahdeksan tunnin työpäivät mitenkään onnistu. Viime viikolla kolme päivää onnistui, loppuviikosta tuli sitten tehtyä senkin edestä hommia. Tänään taas melkein kellon ympäri.

Toisaalta tykkään kyllä tehdä työtä. Ongelma vain on siinä, että ei ole muuta elämään. Vuorokaudesta loppuu tunnit. Eikä se aika edes mene tuntien suunnitteluun, en oikein edes tiedä mihin sitten.

Tänään se ainakin meni pöydän järjestelyyn. Pöydälle on tulossa tietokone, mikä olisi ollut sula mahdottomuus, ellen olisi raivannut sitä. Menee hermot, kun paperit on AINA hukassa. Aiheuttaa tunneillakin hämminkiä, kun pitäisi ruveta tekemään jotain, mutta en löydä tehtäviä... Kirjoja kun ei kovin ahkerasti käytetä, vaan on niin paljon kaikkea oheishärpäkettä, monisteita, välineitä, pelejä ym.

Nyt mulla on raivattu mun opepöydän pinot: oppiaineiden kirjat, opeoppaat, ajankohtaiset jutut ja monistelaatikko. Tuon monistelaatikon vois kyllä vielä laittaa kaappiin. Harmi vain, kun sitten tavaroita saa hakea luokan perältä ja kaukaa, kun opepöydän lähellä ei ole kaappia, johon mahtuisi A4-paperit.

Muutama laatikko ite opepöydässä onneksi on. Tosin nekin täyttyy aina. Alimmassa on puoliksi käytetyt paperit, joista toisen puolen voi käyttää (oon säästäjä, hirveesti sitä paperia kyllä tuhlaantuisi muuten). Muissa parissa laatikossa ei kyllä enää ole mitään järjestystä. Pitäisi raivata ne kokonaan.

Takakaapissa on mappeja. Testejä (tyhjiä), luokan kansio (oppilaiden tiedot, vanhat kokeet ym.), kansioita eri oppiaineille (pääosin tyhjinä ja kaikki monisteet isoina pinoina siellä täällä). OON TOIVOTON! Töissä ja kotona ja autossa yhtä sotkuista.

työtä ja työtä

Ikinä ei tiedä, millainen työpäivä on edessä. Hyvässä ja pahassa. Eilen meni niin kovasti hermot, että oli pakko päästää oppilaat aikaisemmin välitunnille, muuten olisin räjähtänyt. Tänään taas koko päivä meni oikein leppoisasti.

Usein ei edes tiedä, mistä johtuu päivän onnistuminen tai epäonnistuminen. Tai jonkun oppilaan olo ja siten sen vaikutus koko luokkaan.

Mulla on projekti, teen tämän viikon vain kahdeksan tunnin päiviä. Siis tunnit suunnittelematta käytännössä.

Japanilaiset kävi luokassa videokuvaamassa parilla kameralla yhden matikan tunnin. Suunnittelin sen 10 minuutissa, kun nyt ei olla käytetty hetkeen kirjoja. No, sitä se todellisuus on. Oppituntien tuulesta tempaamista. Tänään ehdin onneksi pitää kahvitauon kahdelta.

Influenssaa ja poissaoloja. Joskus vaan selviämistä. Toisaalta taas tällaiset päivät kuin tänään antaa niin paljon voimia. Rankkojen päivien jälkeen niin kiva kuulla, kuinka innoissaa oppilaat on siitä, että oon niiden ope vielä ensi syksynäkin. Ja oikeasti mitään muuta en haluaisikaan kuin olla niiden ope.

Työmatka

Työmatkat ovat olleet viime päivinä paljon mielessä. Jännitys siitä, käynnistyykö auto aamuisin ja toisaalta ihan kauhea ajokeli.

Joka päivä huristelen vajaat 45 kilometriä töihin. Ennen meidän taloudessa ei ole ollut autoa, nyt töitten takia on. Eka vuosi auton kanssa siis menossa. Kun tuli kovat pakkaset, alkoi jänskättää auton käynnistyminen. Kotona ei ole tolppapaikkaa, joten kylmänä pitää käynnistää. Tähän mennessä on aina käynnistynyt. Tänään teki tiukkaa, kesti varmaan puoli minuuttia ennen kuin hurahti moottori. Tietysti höystettynä kauhealla metelillä ja hajulla. Mutta käynnistyi!

Ja nuo ajokelit! Ihan mahdotonta. Pelkkää valkoista ympärillä ja yrittää vain etsiä jostain punaiset takavalot, että tietää, mihin suuntaan pitäisi ajaa. Varaan aina paljon aikaa työmatkaan. Ei oo kiire, ei oo hoppu. Joskus voi joutua odottamaan, jos on tapahtunut onnettomuuksia. Se on aina vähän karmaisevaa. Etukäteen kesällä jännitin kovasti talvikelejä. Mutta kylläpä ne nyt siinä menee, vaikkei yhtään herkkua olekaan.

Työmatka kestää kesällä 35 minuuttia, talvella n. 40 minuuttia, huonolla kelillä vähän enemmän. Se on mun mielestä oikein mukava ja rento aika. Rauhallinen aloitus päivälle, tällaiselle aamukärttyiselle, joka tarvii aikaa. Ja toisaalta työpäivän jälkeen aika tyhjätä pää, ehkä vähän käydä läpi työasioita ja toisaalta aikaa suunnata ajatukset muualle.

Ihan hiljaisuudessa en työmatkoja ajele. Syksyllä kuuntelin paljon radiota. YleX:n jumputusmusiikki alkoi kuitenkin olla aika kyllästyttävää, samoin Grooven mainokset. Joulukuussa pelasti jouluradio. Kuuntelen musaa myös muistikortilta, mutta sinne pitäis varmaan laittaa joitakin uusia biisejä. Tammikuussa tutustuin Yle Puheeseen. On muuten hyvä kanava. Hyvät uutiset. Ja mielenkiintoisia aiheita. Eikä ainakaan ole huonoa musaa, kun ei ole mitään musaa. Voin suositella.

Töihin pitää lähteä aamuisin mieluusti jo seitsemältä. Lämmitystolppapaikat kun menee sitä mukaa, kuka ehtii ensin. Jonkin verran koitan autoa säästää, joten yritänkin aina ehtiä pistokkeen päähän. Siis ajoissa myös nukkumaan. Huomenna on tulossa aika rankkaa työpäivä, joten unta tarvitaan...

Ikäviä puolia

Tänään oli töissä vähän hiljaista. Aikuisten väliset asiat on joskus vaikeita. Oon joutunut töissä ottamaan esiin ikävän asian, jonka tiesin jo etukäteen aiheuttavan pahaa mieltä. Mielestäni se nyt kuitenkin oli mun tehtävä luokan opettajana. Ja vahvasti oon sanojeni takana. Onneksi on työnohjaus, joka auttaa näissä tilanteissa. Toivottavasti. Odotan jo niin huomista. Vaivaa, jos ei saa puhuttua asioita. Mutta aika sopivan ammattikuoren sitä on saanut ittelle jo rakennettua. Varsinkin jos osaa valmistautua tilanteisiin, jolloin tietää jonkun tunkeutuvan ikävästi iholle. Kyllä nämä työyhteisön asiat on välillä vaan niin vaikeita, vaikka koenkin, että koulussa on hyvä työyhteisö ja työilmapiiri. Ennen kaikkea tärkeää on, kun tuntee saavansa ylempää tukea. Kun vain osaisi itse jatkossa toimia varovasti ja viisaasti tämän asian kanssa.

Sosiogrammi

Tilannekatsaus: luokan aikuiset tekee hyvillä mielin töitä, ei ota mikään pattiin. Tunneilla hommat sujuu hyvin, työrauha on hurjasti edistynyt. Mitähän sitten? On hienoa huomata, että nyt voidaan lähteä työstämään uusia asioita. Perusta kunnossa. Vaikka työtähän sekin aina vaatii.

Tein tänään sosiogrammin, kaavion oppilaiden suhteista. Oppilaat sai ensin tehtävän:
- kirjoita paperille 2-3 oppilaan nimi, kenen vieressä haluaisit istua tai kenen kanssa haluaisit tehdä ryhmätöitä
- kirjoita paperille yhden oppilaan nimi, kenen vieressä et haluaisi istua tai kenen kanssa et haluaisi tehdä ryhmätöitä

Tämän jälkeen kirjoitin oppilaiden nimet isoon ympyrään. Ympyrästä vetelin nuolia oppilaista toiseen: sinisellä nuolet, kun haluttiin olla toisen kanssa, punaisella jos taas ei. Ja vahvistin vielä tummemmiksi yhteydet, jotka oli molemminpuolisia. Tuli myös sellaisia tilanteita, joissa toinen oppilas olisi halunnut toisen viereen, mutta toinen taas halusi olla vähiten tämän kanssa tekemisissä.

Oli kyllä hyvä kaavio! Tänään oli myös palaveri-aikaa, juteltiin öpaut 1,5 tuntia tän pohjalta ja mietittiin luokkaa ja sosiaalisia suhteita. Ja miten voisi tukea sosiaalisten taitojen kehittymistä. Mitkä on kullakin ne pulmakohdat. Miksi jollekin on paljon sinisiä nuolia. Miksi jollekin punaisia. Miksi joihinkin ei ole mitään nuolia.

Suosittelen sosiogrammin tekemistä luokassa! Ei vaadi kuin muutaman minuutin, mutta antaa paljon infoa ja hyvää pohjaa työn suunnittelulle. Seuraavaksi vielä havainnoidaan lisää kaveritilanteita ja mietitään, mihin asioihin ruvetaan erityisesti panostamaan. Onko ideoita tai materiaalivinkkejä sosiaalisten taitojen ja luokkahengen kehittämiseen? KiVa-koulun matsku on ainakin toimiva.

Struktuuria jos jonkinmoista

Onpa ollut rauhalliset kaksi ekaa päivää töissä. Tää kun pysyis jatkossakin. Kylläpä ne osaa hyvin pyytää puheenvuoron. Eikä oo tarvinnu riitojakaan selvitellä.

Nyt vihdoinkin aloitin sen, mitä piti jo silloin alkusyksystä. Näinkö tää aika menee... Nimittäin myös tuntikohtaisen struktuurin. Aamuisin käydään aina päiväjärjestys taululta läpi. Siellä näkyy kuvina mitä tapahtuu milloinkin. Tässä ihan alkusyksynä räpsäisty vanha kuva, niin saa vähän käsitystä, mitä meidän valkotaululla aina on:

Siellä on siis tuollaisilla kuvilla tunnit merkattu. Epämääräisesti huitaissut viivat kuvien välissä on välitunteja. Nykyään päivästruktuurista löytyy:

- kuvat jokaiselle tunnille / asialle
- punainen nuoli näyttää, missä mennään
- välitunnit on merkitty vihreällä viivalla
- kuvien oikealla puolella on merkitty punaisella yhden oppilaan integraatio-/oppimisryhmätunnit tiettyjen tuntien kohdalle (tyyliin A - Miia eli Annikka menee Miian tunnille)
- oikealle puolelle on myös merkitty milloin tältä oppilaalta loppuu koulu
- kuvien vasemalle puolelle on merkitty parin muun oppilaan integraatiotunnit

- lisäksi merkkaan tuohon terveydenhoitajakäynnit ym. oppilaiden asiat, joita ei muuten muista (näitä harvemmin)

Aamulla käydään struktuuri läpi. Ruokatunnin kohdalla joku oppilas tulee aina lukemaan ruokalistalta mitä on ruokana.

Päivästruktuurin lisäksi valkotaululle tulee yksi oppilas aina kirjoittamaan päivämäärän (ja lukee samalla nimipäivät) ja yksi tulee kirjoittamaan viikonpäivän. Lisäksi valkotaululla näkyy vasemmassa reunassa läksyt: värikuva läksykirjan kannesta ja vieressä sivunumero. Taululta näkee näin koko ajan, mitkä kirjat pitää olla repussa eli mistä on tullut läksyä. Lisäksi taululle on merkattu kokeet.

Tein jo syksyllä valmiiksi kuvia myös tuntistruktuuriin, mutta vasta nyt sain ne käyttöön asti. Olisi pitänyt ottaa jo aikoja sitten... Tuntistruktuurin käyttö hakee vielä muotoaan (vinkit otetaan vastaan!) ja kuviakin pitäisi tehdä vielä lisää erilaisia. Yhden oppitunnin kuvat voivat olla esimerkiksi:
- läksyjen tarkistus (kuva kirjasta/vihosta)
- kuuntele opetusta (kuva opesta taululla)
- kirjoita taululle (kuva oppilaasta taululla)
- ota kirja esiin (kuva kirjasta ja sen lisäksi vielä iso värikopiokuva esiin otettavasta kirjasta ja sivunumero)
- lue
- keskustele parin kanssa (kaks naamaa)
- tee tehtäviä (kuva oppilaasta pulpetilla)

Taululta näkee siis, missä kohtaa tuntia mennään ja mitä pitäisi tehdä, mikä kirjan sivu esimerkiksi olla auki. Siitä näkee myös, mitä on vielä tuleman. Tämmöisen struktuurin käyttö tietysti edellyttää, että tuntien täytyy olla jotenkin etukäteen suunniteltuja. ;) Ehkä tämä auttaa siis muakin tässä työssä (tai vain työllistää enemmän).

Onko muita kokemuksia tai vinkkejä struktuurien käytöstä?

Takaisin töihin

Kylläpä tuli hyvä fiilis edellisen postauksen ja puolen tunnin töitten tekemisen jälkeen! Suunnittelin noita musajuttuja, jotka oli jo useamman illan vaivanneet mieltä. Sen jälkeen ei vaivannut enää kertaakaan. Sen sijaan työasiat oli jonkin verran hyvällä tavalla mielessä: tuli kovasti uusia ideoita oman luokan opetukseen. On jännä huomata, miten niin hirveesti nuo muut luokat vie intoa ja energiaa oman luokan opetuksesta. Haluaisin toisaalta niin keskittyä vain yhteen luokkaan. Toisaalta siitäpä se palkka tulee, kun pitää ylitunteja.

Oon ollut aina kova visioimaan kaikkea ja sitten vain osa toteutuu. Mutta väliäkö sillä? Ekan kuukauden projektina on nyt tehdä luokan omaa lehtä. Se ei kylläkään ole mun projekti, vaan luokassa olevan harjoittelijan projekti. Harmi vain, että harjoittelija on seuraavat 2 viikkoa sairaslomalla, joten katotaan miten projektin käy. Haluaisin tietysti olla tukena tälle projektille, mutta en halua sen takia lisätä omaa hurjaa työtuntimäärääni. Kun nyt kävi ikävä sairastuminen.

Visio olisi saada myös ympäristö- ja luonnontiedon opetusta enemmän siihen suuntaan, että liikuttaisiin ulkona. Se vaatii kuitenkin hyvää suunnittelua. Matikka on jo suht hyvässä kuosissa, on toiminnallisuutta, pelejä, ryhmähommia. Äikkään on visiot myös. Enemmän pitää ite nyt keskittyä niihin oppilaisiin, joilla nämä aineet on yksilöllistetty. Ja muutamalle muulle kenties tukiopetusta.

En oo kyllä mitään erityistä suunnitellut huomiselle, ekalle koulupäivälle. Eka tunti taitaa mennä joululomasta kertomiseen. Ja tarkoitus olisi piirtää siitä muutama pieni kuva / sarjakuva ja kirjoittaa myös. Loppupäivästä kenties jotain yhteistä peliä tai pienissä ryhmissä puuhastelua. Ja Ronja Ryövärintyttären lukemista.

Syksyllä aloitettiin lukemaan Ronjaa. Aluksi kirja sai nuivan vastaanoton. Ymmärsin, että se johtuu siitä, että oppilaat ei vaan ole tottuneet kuuntelemaan luettua ja toisaalta sanavarasto on niin kovin suppea, että ymmärtäminenkin on heikkoa. Nyt oppilaat ovat kuitenkin jo tarinassa sisällä. Osa kyseleekin, että koska taas luetaan. Se tuntuu hienolta. Motorinen levottomuuskin on vähentynyt lukutilanteissa, vaikka aina onkin ollut kaikenmaailman tyynyä ja stressipalloa oppilaiden käytössä.

Nyt loppupäivistä on kovasti tehnyt jo mieli suunnitella omien oppilaiden kevättä. Tällaisella mielellä onkin hyvä mennä huomenna töihin. Yritän mennä töihin nyt niin, että ehdin aamuisin tehdä töitä tunnin ennen varsinaisten oppituntien alkua. Oppituntien jälkeen jää sitten toinen tunti aikaa. Nyt yritän tiukasti nipistää työpäivät kahdeksaan tuntiin. Onnistuneekohan?

Rentoa lomailua?

Oon vältellyt blogiani. Pitäisi kai olla nyt rentoa lomaa? Iltaisin pyörii työjutut mielessä. Ahdistavasti. Haluaisin niistä eroon. Ja tää blogikin liittyy työasioihin, joitten ajattelemista oon yrittänyt vältellä. On epäfiilis.

Loman alkaessa oli tunnelmat katossa. Tuntui, että on ollut oikein hyvä syksy. Paljon on menty eteenpäin. Työrauhaa ja koululaisena toimimista on harjoiteltu. Ite on oppinut paljon, tosin paljon on opittavaakin. Haluaisin enemmän huomata asioita, mitä luokassa tapahtuu. Sitä on kai niin sokea, kun samalla yrittää opettaa.

Mikä ahdistaa? Oman luokan opetus ei. Mielessä on ajatuksia keväälle. Superpanostusta omien tarinoiden kirjoittamiseen ja luetun ymmärtämiseen. Hommasin kunnon matskutkin joulukuun lopussa valmiiksi, että nyt tammikuussa on helppo aloittaa.

Mua jostain syystä ahdistaa eniten musiikin opetus. Vaikka senhän piti olla mun vahvuus! Ja ehkä siksi ahdistaakin. Ja mulla on sitä niin monta tuntia viikossa. Ja niin erilaisille ryhmille. Yhden porukan kanssa ollaan lopulta ajauduttu pääasiassa laulamaan. Tai no okei, on soitettukin. Muutamat kitaraa, pari pianoa. Ja no rytmisoittimia. Ja oli kolme tuntia kantelettakin. Periaatteessa vähän kansanmusiikistakin, kuunneltiinkin ja selitin. Se on perjantain vipa tunti ja oon silloin usein väsynyt, eikä oo jaksanut välttämättä kehitellä mitään erityisen hienoa tunnille. Joskus sen tunnin jälkeen on tosi hyvä fiilis, usein yhtä väsynyt kuin tuntia aloittaessa.

Onneksi just viimeisinä työpäivinä juttelin tästä kollegan kanssa, joka tuntee porukkaa. Sain purkaa ahdistusta ja sain joitakin ideoita. Mistä vaan löytyy aika kaikkeen valmisteluun? Ja mistä löytyy aika siihen, että saisin ohjaajille selitettyä, mitä tehdä? Jos vaikka harjoitellaan biisiä useassa eri ryhmässä ja ohjaajat on ohjaamassa osaa ryhmiä.

Mulla oli kyllä videospektaakkelisuunnitelma tälle kevään ekalle tunnille. Ei taida onnistua, menin nimittäin tiputtamaan ja hajottamaan videotykin toisiksi vipana työpäivänä ennen joululomaa! Kaiken lisäksi se oli ihan uusi, muutaman viikon vanha... No, uusi vuosi - uudet rahat, eikös?

Aattelin nyt välttelyn sijaan tehdä hetken töitä, josko se helpottaisi oloa. Maanantai omien oppilaitten kanssa nyt sujuu ekstempore vaikka päällä seisten, ei siinä mitään. Mutta jos kirjoittais ihan selkeesti itelleen ylös, mikä itteä niin vaivaa tuossa yhdessä tunnissa. Ja mitä niille asioille vois tehdä.

Muuten en oo mitään työasioita tehnyt minuuttiakaan lomalla. En halua avata edes Opettaja-lehteä. Ja kyllä tää lomailulta on tuntunutkin. Kun vain pääsisi eroon jokailtaisesta työasioiden miettimisestä.