Ei niin hyvä päivä

Loman tarpeessa. Tänään meinas mennä ihan kaikkeen hermot. Ensimmäisenä teknisiin härpäkkeisiin. Turhauttaa, kun olis vaikka mitä hienoja (maksettujakin!) materiaaleja, mutta ei niitä voi käyttää, kun ei oo pysyvää tykkiä ja konetta luokassa. Tykkiä vaihdellaan ja kuljetellaan monen luokan välillä. Kaiken lisäksi härpäke on niin iso, että luokan eturivissä olevat oppilaat ei meinaa nähdä valkokankaalle, jos joskus sinne jotakin heijastelen. Haluaisin näyttää vaikka mitä koneelta. Olisi hienoja materiaaleja eri oppikirjoihin liittyen, mutta kun ei ole konetta! Ikivanha pöytäkone, joka ei pyöritä mitään ja joka mahtuu vain takahuoneeseen, ei ite luokkaan. Oon sitten raahannut omaa isoa, painavaa läppäriä töihin, mutta en jaksa. Plus ei ole mun homma käyttää omia henk.koht. kalliita laitteitani töissä. Kollegat on saaneet ihan ihkaomat läppärit toisessa kunnassa! Ja meillä on yks iki-iki-supervanha pöytäkone, jolla ei meinaa mikään toimia.

Turhauttaa takapajuisuus ja se turhauttaa myös siten, että en voi käyttää itelle luonnollista tapaani opettaa. Mulla on siis käytössä tavallisesti vain liituja ja taulu. Joita käytänkin mielelläni. On kuitenkin tilanteita, joissa opetellaan jotain esim. taulukon lukemista, kirjan/sanaston käyttöä tai vaikka mitä monia muita tilanteita, joissa dokumenttikamera olisi niin kätevä. No, onhan se käytettävissä, mutta pitää aina tietää tarkasti millä tunnilla sitä aikoo käyttää, että sen voi hakea sille tunnille omaan luokkaan. Enkä oo ainoa, jota ottaa pattiin tämä dokumenttikameran ja tykin juoksuttaminen luokasta ja luokasta toiseen. Huoh!

Ja moni muukin asia huoh. Ehkä parempi jättää kuitenkin niistä avautumatta. Koitan nukkua ens yön hyvin. Kaiken lisäksi vielä siviilielämässä tapahtui tänään tosi ärsyttävää. Mulla oli suuret suunnitelmat kesälle, olin ihan hirveen innoissani. Kunnes totesin, että suuret suunnitelmat tapahtuu viikkoa liian aikaisin, silloin kun on menossa keväällä viimeinen työviikko, joten suuret suunnitelmat tulee tapahtumaan ilman mua. Mä ehdin niin innostua ja haaveilla ja tänään kun kaikki muukin menee pieleen niin vielä tämäkin pettymys.... Suklaata naamariin ja nukkumaan, siinä lääkkeet ketutukseen.

Unettomia öitä ja ihania oppilaita

Oon nyt ehkä kolmisen viikkoa nukkunut viikolla unet pätkissä. Siis heräillyt yöllä monta kertaa. En oikein osaa (vieläkään) sanoa, mistä se johtuu. Rupesin ensimmäisen pätkäuniviikon jälkeen pitämään unipäiväkirjaa. Siitä saattoi todeta, että arkisin herään lähes säännöllisesti kolme kertaa yössä sekä vähän ennen herätyskelloa, viikonloppuisin taas nukun sikeästi enkä herää kertaakaan. Miksi, oi miksi?

Alkoi kyllä turhauttaa tuo heräily. Aloinkin mennä tosi hyvissä ajoin nukkumaan, että saan kuitenkin tarpeeksi unta. Enkä nyt olekaan ollut juuri väsynyt. En silti vieläkään ole saanut selvyyttä siihen, miksi en oo saanut nukuttua. Yleensä nukahdan missä vaan, milloin vaan ja nukun kuinka pitkään vaan. Töissä on lepposempaa kuin koskaan, hommat rullaa, hojksit (lähes) tehty, kaiken kaikkiaan ei mitään sellaista murhetta töistä, jonka tiedostaisin. Nyt vajaan 3 viikon pätkäunien jälkeen oon kuitenkin nukkunut kaksi edellistä yötä ihan putkeen, joten oon toiveikas jatkosta.

Unettomien öitten lisäksi mielessä on lähiaikoina ollut toinen, vastapainoksi iloinen asia: ihanat oppilaat. Syksyllä uuden luokan kanssa aloittaessa jänskätti se, että mitä jos menee jonkin oppilaan kanssa sukset ihan ristiin. Onneksi ei. Tapahtuuhan sitä kaikenlaista kouluarjessa, mutta voi että ne on kuitenkin niin rakkaita jo nyt. Ja varmasti oppilaat jää ikuisesti mieleen, onhan ne urani ensimmäiset. Eilen katselin oppilaitten kotiinlähtöä ja mietin, miten tärkeiksi ne on itelle jo tulleet. Ja oon myös kertonut sen ääneen, kaikista eniten niille, joiden kanssa tulee eniten otettua matsia. Ne kai niitä läheisimpiä onkin.

Helpompaa arkea

Paljon ehtii tapahtua muutamassa viikossa. Hyvään suuntaan on tullut mentyä erityisesti työrauhan kanssa. Toisen uuden open kanssa sitä tulikin mietittyä työrauhan pulmakohtia ja ihan samoja juttuja on kummillakin tullut ilmi. Nyt on melkeinpä kerrasta poikki -linja, mikä toimii hyvin.

Se on jännä, miten on töissä jotenkin ihan eri tavalla toimiva henkilö kuin muualla elämässä. Joku töis kysyi, että enkö suutu koskaan. Siitä hämmästyin kovasti ja rupesinkin miettimään, että töissä mulla on ihan hirveen pitkä pinna. Kotiminä on aina kiehahtanut (ja leppynyt) hyvin äkäisesti.  Varsinkin nyt hevoshommissa oon tosi jämpti, kerrasta poikki eikä nenille hypitä tai tulee satikutia. Töissä taas venyy välillä kai liikaakin.

Siitä työrauhasta. Ite en kyllä aina huomaa, mistä sitä hälinää syntyy. Ainakin siitä, jos tunti ei ala ihan just, vaan oppilailla on siinä puolikin minuuttia aikaa puuhastella jotain ennen oppituntia. Toinen liittyy viittaamiseen. Ihan alkusyksystä tehtiin ensin kovasti hommia, että ylipäätään viitataan eikä huudella. Sitten kun siihen päästiin, niin nyt opetellaan sitä, että ei joka ikistä kissanristiäistä tule kesken matikantunnin kertoa. Ja mä opettelen sitä, että en anna oppilaille aina puheenvuoroa, kun ne viittaa.

Tuntuu ihan pieniltä ja mitättömiltä asioilta, mutta ne on oikeasti tosi merkityksellisiä. Välillä on taas tuntunut tosi surkealta, kun kyllähän tämä työrauha-asioiden pohtiminen koskee sitä, että pohdin itteäni persoonana, ja se on rankkaa. On hyvä ollut miettiä sitä, miten on oikeasti niin erilainen työminä ja mistä ihmeestä se johtuu. Mitä hyviä puolia siinä on ja mitä taas voisi kotiminästä siirtää työminään.

Erittäin innoissani oon siitä, että on onnistuttu tekemään paljon paritöitä. Siis semmosia asioita, mitä en uskonut alkusyksystä luokan kanssa onnistuvan ollenkaan. Niin sitä vain on menty paljon eteenpäin.

Työ on helpottunut siis työrauhan parantumisen takia huomattavasti, mutta myös siksi, että työnteon rutiini alkaa vähitellen muotoutua. Hahmottuu vähän eri oppiaineet jaksoiksi, mitä missäkin tehdään vähän pidemmällä tähtäimellä. Tuntien suunnitteluun kuluu merkittävästi vähemmän aikaa. Töitä tulee silti tehtyä paljon. Tässä muutama esimerkkipäivä.

Viime viikon lyhyin ja helpoin päivä, perjantai (vain 8h):

8:30 Tuun töihin, luen wilman, haen varastosta tarvittavat matikkavälineet ja tarkistan, että on muut tunneilla tarvittavat välineet luokassa.
9-14 Opetusta.
14-15 Wilma-viestittelyjä, juttelua kollegojen kanssa oppilaista.
15-15:30 Tuntien suunnittelua.
15:30-16:30 Kokeiden tarkistus, koetulosten merkitseminen ylös.

Tänään oli aika normipäivä (n. 9h), vaikkakin tosi vähän opetusta:

8:40 Tuun töihin, luen wilman ja sähköpostin, järjestän luokan pulpetit paikoilleen, tarkistan että on ekan tunnin tarvittavat paperit ja välineet luokassa.
9-13 Opetusta.
13-14 Palaverin luokan työntekijöiden kanssa.
14-15:15 Palaveri joulujuhlasta.
15:15-15:30 Wilmaa ja sähköpostia.
15:30-16:15 Tämän viikon tuntien suunnittelua.
16:15-17:30 Kahdelle oppilaalle materiaalin valmistusta yksilöllisestystä oppiaineesta.

Joskus oikeasti mietin, mihin se kaikki aika menee... Joskus en. Huomenna on 6 tuntia opetusta + 1 tunti YT:tä + 1 tunti palaveri vanhemman kanssa. Siinä on jo 8 tuntia eikä se sisällä vielä yhtään tuntien valmistelua. Näin uutena opena on kyllä tosi työllistävää, kun ylitunteja on viikossa jopa 5. Mutta palkkapäivänä siitä voi aina riemuita! :D

Aina jotain tekemättä

Aina on jotain tekemättä töissä. Nyt oon siellä noin kerran viikossa hillunut pitkään muista menoista johtuen. Yrittänyt tehdä silloin joitain vähemmän tärkeitä, mutta kuitenkin oleellisia asioita. Iso muutos tuli nyt, kun sain siellä jonkin verran siivottua... Ei kyllä oo vieläkään erityisen siisti meikäläisen luokka. Ihan hävettää. Opepöytä ehtii 10 minuutissa levitä ihan kaaokseksi ja hukkaan koko ajan tavaroita. Todo-lista voisi näyttää vaikka tältä:

• merkkaa exceliin testi- ja koetulokset
• kerää kaikki testit ja kokeet yhteen paikkaan
• käy läpi luokan kaapit (en vieläkään tiedä mitä kaikissa kaapeissa on)
• siivoa opepöydän laatikot (ihan mahdoton paperimäärä!)
• suunnittele pitkiä linjoja vaikka kuinka moneen oppiaineeseen, ettei vaan tuu elettyä päivä kerrallaan
• mikä ei-akateeminen tavoite vois olla seuraava, johon superpanostais? ja miten se superpanostus käytännössä toteutuisi?
• lue koulun säännöt
• vie hojksit arkistoon
• kirjoita yks hojksin päivitys valmiiksi (yks hojks on ehditty jo päivittää ennen kuin on kaikkia palavereja saatu ees ekaa kertaa käytyä läpi)
• valmistele viimeistä hojks-palaveria
• mieti, miten yhden oppilaan integraatiokokeilu voitais toteuttaa
• arvioi paria asiaa viime jaksolta, ajalta ennen syyslomaa
• mitä biisejä aletaan treenata minkäkin luokan kanssa?
• etsi jostain vihko luokan yhteisiä palavereja varten
• käy läpi kaapit ja vie tarpeettomat välineet takaisin välinevarastoon
• kirjoita kalenterin taakse vanhempien yhteystiedot
• toimita matkalasku
• tilaa yksi CD
• kysy vanhemmilta, voiko yhtä mainostuotetta jakaa oppilaille
• maksa kahvivelat
• maksa kioskivelat
• ota seiniltä pois vanhat työt ja muut vanhat asiat
• askartele, askartele, askartele, laminoi, laminoi, laminoi...
• suunnittele seuraavat tunnit ja seuraavat ja seuraavat ja seuraavat ja seuraavat
• mieti mitä tehdään seuraavaksi yhden oppilaan matikan, entä toisen oppilaan matikan, entä kolmannen oppilaan äikän jne. kanssa, mitkä on joillakin juuri nyt ne pulmalliset ydinkohdat

Eipä se lista lopu. Jatkuvaa on suunnittelu, siivous, askartelu & laminointi. Paljon menee aikaa materiaalien valmistukseen. Suunnittelu ei onneksi vie enää niin paljon aikaa, kun on jo vähän kartalla. Vaikka eriyttäminen vie tosi paljon aikaa. Miettiminen, matskut, kopiointi/valmistus, varastoissa ravaaminen, ohjaajaresurssien jakamisen miettiminen.

Musta on kyllä tullut muutamassa kuukaudessa jo tosi hajamielinen.