tiistai 27. syyskuuta 2011

...tai otan viranomaisiin yhteyttä!

Kesti näköjään seitsemän viikkoa tuoreella opella, kunnes ensimmäisen kerran uhkailtiin viranomaisiin yhteyden ottamisella.

Kaikista lannistavinta on se, että itse on lähestynyt niin hyvällä ja tehnyt parhaansa. On todella vaikea ymmärtää. Miksi lähestytään heti niin kovalla? Silläkö sitä yhteistyötä edistetään?!

Tärkeintä kai, että tietää itse toimineensa niin kuin pitääkin. Silti ei halua kokea tällaisia tunteita.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Vastuu mistä kaikesta?

Välillä huomaa antautuvansa ehkä liikaakin tähän hommaan. Nyt ekaa kertaa oikeasti mietin, että ei mun tehtävä nyt kuitenkaan ole ratkaista ihan kaikkia asioita, vaan keskittyä oikeasti niihin, joista oon vastuussa.

Vaikka on tullut käytyä kaikenlaisia SOOL:in koulutuksia opettajan vastuista ja velvollisuuksista, on ne silti vielä vähän epäselviä. Ehkä sitten kun on hetken ollut töissä, olisi oikein tervetullutta kerrata kyseisiä asioita.

Esimerkiksi koulumatkat, kuka vastaa turvallisesta koulumatkasta? Entä kenen tehtävänä ja miten on selvitellä oppilaiden välisiä asioita, jotka ovat tapahtuneet viikonloppuna? Silloin kai opettajan, jos ne jatkavat olemistaan myös koulussa? Toisaalta jos asioiden selvittely edistää koulunkäyntiä, niin eikö silloin olisi mielekästä lähteä selvittämään asioita, vaikka periaatteessa se ei edes tähän työhön kuuluisi?

lauantai 24. syyskuuta 2011

Yhteistyö vanhempien kanssa

On tää semmonen työ, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Sitä saa mitä tulee.

Tuon viime viikon kaamean torstain jälkeen oli taas erittäin hyvin sujuva ja rauhallinen perjantai. Tällä viikolla vaihtelevasti kaikenlaista. Nyt kiireisenä pitää hojksit ja se, että pitää oikeasti jo miettiä mitä tässä nyt syksyn aikana tehdään, pidempiä tavoitteita. Ensimmäiset englannin sanakokeet oli oppilaille ja ens viikolla ekat kunnon kokeet, matikan kokeet. Meneillään on myös erilaisia integraation suunnitteluja yleisopetuksen luokkaan, jotka vaatii omat järjestelynsä. Ne on vasta alkutekijöissä.

Tässä syksyllä oon miettinyt, että tässä työssä yhteistyö vanhempien kanssa on muodostunut äärimmäisen tärkeäksi. Aiemmin ei ollut kovin kirkkaana mielessä mitä se tarkoittaa, mutta tällä hetkellä tätä:

Vanhempainillat
Tietysti tavalliset vanhempainillat syksyllä ja keväällä. Tämän lisäksi mahdollisesti muita vanhempainiltoja, jos tulee esimerkiksi joku sellainen projekti, joka velvoittaa kodit aktiivisesti mukaan toimintaan. Vielä en tiedä, lähdetäänkö sellaista viemään eteenpäin.

Hojks-palaverit
Tällä viikolla alkoi hojks-palaverit. Oon kutsunut niihin melkein aina myös oppilaan mukaan. Täytyy sanoa, että nämä hojks-palaverit tempaisen ihan hihasta: ei ole mitään hajua, miten muut nämä palaverit hoitavat. Ja tuntuu ettei ole ollut aikaa keskustella kenenkään kanssa aiheesta. Onko yleistä, että oppilaat ovat mukana palavereissa? Vai harvinaista jos eivät ole? Tammi-helmikuussa on sitten tiedossa hojksien päivitys.


Wilma-viestit
Luen joka aamu ennen oppituntien alkua wilman, yleensä myös koulupäivän aikana ja päivän päätteeksi istun kunnon toviksi wilman ääreen. Ensinnäkin viestittelen kaikista yhteisistä asioista yleisiä viestejä. Toiseksi viestittelen tosi paljon vanhempien kanssa juuri heidän lapseensa liittyvistä asioista. Kolmanneksi merkitsen wilmaan jokaisen oppilaan kohdalle jokaisesta oppitunnista miten se on kulunut. Siis parhaimmillaan 45 eri kohtaa!

Kuulostaa välillä älyttömältä tuo jokaisesta tunnista vanhemmille viestyttely ja jotkut ovatkin kysyneet, onko tarpeellista. On. Ehdottomasti tämän luokan kanssa. Merkitsen oppitunnin kohdalle aina mikä tunti on ollut kyseessä ja merkkaan tunnin "vihreäksi", jos se on mennyt hyvin. Usein kirjotan perään myös kommentin tyyliin "viittasit ja keskityit hienosti tehtäviin" tai "laskit ahkerasti ja itsenäisesti matikan laskuja". Merkitsen sinne myös, jos oon joutunut poistamaan luokasta tai oppilas on häirinnyt tuntia. Pyrin laittamaan varsinkin näihin häiriökohtiin aina selityksen kuten "sinun oli vaikea keskittyä englannin tunnilla, huutelit muille". Kirjoitan sinne ylös myös aina, jos toiseen on käyty fyysisesti kiinni. Jos tulee pitempää asiaa, lähetän siitä vielä erillisen viestin.

Puhelut
Monet asiat vain on paljon helpompi hoitaa puhelimella soittamalla. Varsinkin jos on jotain erityisen ikävää, niin puhelun kautta tuntuu saavan paremman kontaktin, myöskin vanhempi voi aina kysyä lisää tilanteesta. Joskus työpäivän aikana tulee kerättyä ihan listaa, keille kaikille vanhemmille pitää päivän päätteeksi soittaa ja mistä asioista. Mieluummin soitan liian herkästi kuin jätän soittamatta.

En ole antanut vanhemmille oman puhelimen numeroani enkä anna. Yhteen tällaiseen tiedusteluun vastasin, että valitettavasti minulla ei ole työpuhelinta. Oon painottanut vanhemmille, että wilman kautta voi aina jättää soittopyynnön. Soittelen päivän päätteeksi puhelut koulun laskuun niin kuin pitääkin. Vapaa-ajalla en ole töissä.

Palkitseminen kotona
Usean oppilaan kohdalla on käytössä palkitsemisjärjestelmä. Se toimii niin, että koulussa oppilas saa "palautteen" käytöksestä tai toiminnasta ja palkinnon saa kotona. Esimerkiksi oppilas voi saada helmen jokaisesta tunnista, jolloin hänellä on taululla liikennemerkissä pelkkää vihreää. Jos helmiä kerääntyy viikon aikana 10, saa lapsi palkinnon kotona, jonka vanhemmat ja lapsi ovat sopineet. Tai niin, että vanhemmat katsovat kotona kuinka monta vihreää wilma-merkintää oppilaalle tulee, ja palkitsevat oppilasta sen mukaan kotona.


Yhteistyön sujumisesta
Täytyy sanoa, että oon erittäin onnellinen: vanhemmat ovat erittäin yhteistyöhaluisia! Ainoastaan yhden oppilaan vanhempien kanssa yhteistyö on pulmallisempaa. Kaiken kaikkiaan tämä erityisluokanopettajan työ on niin paljon helpompaa vanhempien kanssa tehtävän onnistuneen yhteistyön takia. Sillä mulla menee joka työpäivä tähän yhteistyöhön aikaa 30-60 minuuttia, joinakin päivinä enemmän. Ite koen myös, että vanhemmat arvostavat sitä hyvin paljon, että pidän tiiviisti yhteyttä. Ja se taas entisestään helpottaa mun työtä!

torstai 15. syyskuuta 2011

Eteenpäin ja taaksepäin, soutaa ja huopaa

Kai sitä pitäisi sanoa, että on päässyt asioissa eteenpäin.

Oon päässyt yli pahimmasta oman itten märehtimisestä. Nyt on luokan asiat käsittelyssä, paljon yhteyksiä joka suuntaan enkä aio jäädä yksin, eli ohjaajan kanssa kaksin, tuon luokan kanssa. Ja tuossa koulussa ei onneksi tarvikaan! On paljon tukea ylemmältä taholta. Tänäänkin oli aika villi päivä. Ylemmältä taholta oli illalla tullut vielä tekstaria, että jos haluaa jutella niin soita.

Siis semmonen olo, että kyllä osaan, tartun tilanteeseen, en jää tuleen makaamaan.

Vaikka tänään oli ekaa kertaa itku herkässä niin itellä ku avustajallakin. Juuri kun tuntui, että ollaan menty paljon yhden oppilaan kanssa eteenpäin, niin takapakki tuntuu entistä lannistavammalta. Sen päälle kun vielä kuunteli ummet ja lammet erinäisiä juoruja tämän perheen tilanteesta kaikkine alkoholeineen, niin alkoi vaan ahdistaa. Mutta eipä tässä työssä olla maailmaa pelastamassa. Ja toisaalta, juorut voi jättää omaan arvoonsa.

Toisaalta päivällä tuli myös hienoja hetkiä. Kun yksi oppilas ei ollut tunnilla, meillä oli uskomaton työrauha! Siis hiljaista! Sain selittää minuutin edessä asiaa ilman, että kukaan huusi mitään! USKOMATONTA!!! Tällä mä elän koko perjantain.

Mutta oli huonojakin. Mitä ihmettä voi tehdä, jos oppilas karkaa luokasta? Tarkoituksena saada aikuinen juoksemaan sen perässä. Entä kun se karkaa koko ajan yhden tunnin aikana? No, tänään me lopulta raahattiin kaappi oven eteen. Silloin oli epätoivoinen olo ja tuli revittyä hiuksia.... Mutta nyt kun on hetken ehtinyt töiden jälkeen hengähtää, niin tuntuu vain jo niin älyttömän huvittavalta ja absurdilta. Että ei pysy oppilaat luokassa, ellei oven eteen raahata isoa kaappia! On tää kans ihme touhua.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tiistain tunnelmia

Tänään olin ensin aamulla yhdellä yt-tunnilla, sitten pidin opetusta 6 tuntia ja koulupäivän päätteeksi oli vielä 2 tunnin palaveri. Siis yhdeksän tuntia pelkkää opetusta ja palaveria! Päälle vielä tuntien suunnittelu kotona illalla ja vanhemmille viestejä.

Huomenna on ensin aamulla tunti ohr:ää, 6 tuntia opetusta ja 1-2 tuntia erilaisten testien läpikäyntiä erityisopetusporukoitten kanssa. Siis jälleen 8-9 tuntia töitä ilman että siihen kuuluu vielä tuntien suunnitteluja.

Kaiken kaikkiaan fiilikset päivän aikana kulkee laidasta laitaan. Tärkeintä taitaa olla, että ope saa yöt hyvin nukuttua. Nyt kuitenkin niin moni asia painaa päälle. Ei vain töissä, vaan teen edelleen tässä työn ohessa myös opintoja. Tänään pitäisi kirjoittaa proseminaarityö valmiiksi. 5 sivua tekstiä puuttuu ja loput 15 sivua työstä on aika raakilemaista. Taitaa tulla riman alitus tuossa hommassa, kunhan nyt vain saisi edes jotain ykkösen arvoista.

Odotan viikonloppua, silloin nokka kohti anoppilaa rentoutumaan...

maanantai 12. syyskuuta 2011

uusi plääni

Eihän tässä oo mitään tolkkua, ku istuskelen joka ilta myöhään koululla. Ensinnäkin mulla on paljon opetusta, 26 tuntia viikossa. Ainakin näin uudelle opelle se tuntuu paljolta. Kolmena päivänä opetus loppuu kolmelta, kahtena kahdelta. Kun tunnin ensin jotain puuhailee opetuksen jälkeen, on jo niin nälkäinen ja kiukkunen, että kiertää vain kehää. Siksi teenkin tälle viikolle uuden pläänin. Ihan periaatteitteni vastaisen.

Tuon kaikki työt kotiin.

Tuon ihan kaikki työt kotiin, paitsi ne mitä en voi tehdä kotona. Kotona en voi pitää oppitunteja. En voi tavat henk.koht. opettajia. Melkein kaiken muun voikin sitten tehdä kotona. En jaksa enää sitä, että tuun joka ilta vähän ennen seittemää kotiin.

Nyt raahasin mielettömän pinon matskuja kotiin. Ja suunnittelen täällä asiat. Kylläpä täydellä mahalla rennosti sohvalla saakin tehokkaasti aikaan! Nyt vasta tajuaa, kuinka tehoton joskus koulussa on. Kaikki wilma-viestitkin vanhemmille näppäilen kotona. Ihan kaiken teen, minkä pystyn.

Katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Riittävän hyvä opettaja?

Kurinpito luokassa, kuuleman mukaan niitä asioita, joiden kanssa uudet opettajat painii. Jep, minä myös.

Tuon luokan kanssa tulee mietittyä, että johtuuko se kaikki epäjärjestys oikeasti musta. Enkö vain osaa pitää kuria luokassa. On varmasti opettajia, jotka osaisi pitää paremmin kuria noille. Oppilaat kärsii ite siitä hälinästä. Eikö olis parempi että olis sitten joku toinen ope.

Yhden tunnin viikossa oppilaat on toisella opella. Siellä ne on aika rauhallisesti, mutta toisaalta sillä tunnilla harjoittelevat käsialaa, kirjoittavat mallista. Ne tunnit oli kyllä meilläkin kaikista hiljaisimpia. Silti tulee semmonen olo, että oon ihan surkea, kun noiden tuntien jälkeen ohjaaja kertoo, että kylläpä kaikki oli taas hiljaa. Tulee olo, että mitäs mä sitten tätä mun luokkaa edes opetan. Okei, vaikutusta oli tällä viikolla varmasti myös vähäisillä yöunilla, mutta viikon puolivälissä oli kyllä paskin olo koko tän syksyn aikana mitä on ollut. Paska olo siitä, että oon ite ihan surkea.

Vaikka. Monta kertaa oon kysynyt, niin samanlainen hälinä on kuulemma ollut koko viime vuodenkin luokassa. Ja silti epäuskoisena kysyn edelleen, että ihan oikeastiko. Kai se pitää uskoa, että ihan oikeasti. Mutta mä en halua että edes se sama jatkuu. Miten ihmeessä saan tuon luokan kuriin. Tiesin kyllä etukäteen, että se on vauhdikas. Semmonen maine sillä on. Mutta silti on olo, että en voi antaa asian olla noin, vaan järjestys pitää saada nyt keinolla millä hyvänsä.

On hyviäkin tunteja. Niiden jälkeen on olo, että wau. Yhden oppilaan kanssa on ollut erityisen paljon onnistumisia. Mutta ne päivät vaatii iteltä isoa henkistä panostusta. No sitä kai se koko erityisluokanopettajan työ on.

Kuuntelin lyhyen luennon aiheesta riittävän hyvä opettaja. Katariina Stenberg puhui, on kirjoittanut kirjankin. Voisi olla hyödyllistä lukea tämä opus.



Ehkä se luento laittoi vähän miettimään, että ei tarvitse olla paras opettaja vaan riittävän hyvä. Mitkä on ne omat vahvuudet opettajana. Näin nuorena opena kun vielä etsiskelee sitä omaa opettajan identiteettiä, opettajuutta. Vaikeina hetkinä voin katsella alla olevaa listaa, näissä oon hyvä:

  • empaattinen
  • osaan pitää kyllä kuria, luokka on haasteellinen
  • joustava koulun hektisessä arjessa ja muuttuvissa tilanteissa
  • positiivinen lähestymistapa asioihin
  • osaan keskittyä oppilaaseen ja oppimiseen, tärkeää ei ole oman spektaakkelin esittäminen luokan edessä
  • osaan luoda läheiset suhteet oppilaisiin
  • innostuvuus, ilmeikkyys
  • jämäkkyys ja selkeys

tiistai 6. syyskuuta 2011

Työnohjausta ensimmäisen kerran

Tänään oli ekaa kertaa työohjausta. Enemmän puhuttiin oppilaista, tai siis yhdestä oppilaasta lähinnä, pikkusen vain omasta jaksamisesta. Jälkeenpäin jäi fiilis, että kyllä ehkä kuitenki haluaa keskittyä noilla tunneilla siihen omaan jaksamiseen. Koska tuollakin jauhoin taas siitä samasta oppilaasta, joka vie voimat. Hyvät välit on kyllä tähän oppilaaseen, mutta kun se niin älytön läheisyyden kaipuu vie ihan kaikki voimat. Ja että muut oppilaat jää paitsi.

Kaiken kaikkiaan voimia vievää on jo se, kun ei läheskään joka päivä ole edes sitä 8-minuuttista taukoa, että ehtisi kahvit juoda. Tavoitteena on kyllä, että edes kerran päivässä, pliis. Huvittaa kyllä niin uskomukset, että opettajilla on joka tunnin jälkeen 15 minuutin tauko. Niin vaan taas viime perjantaina jäi perjantaipullat ja kahvit juomatta ja ainoa tauko koko päivänä pitämättä. Raivostuttaa jo tuommoset kommentit opettajien koulupäivien keveydestä. Varsinkin tämmösinä päivinä, kun on ollut hulinaa ja rankkaa. Ensin palavereja ja oppitunteja 8 tuntia (!!) ja sen päälle vielä kaikki suunnittelut. Ei näy työtunnit palkassa juurikaan.

Taidan mennä juomaan kahvia, herkuttelemaan suklaakekseillä ja nukkumaan. Huomenna tulee 12-tuntien työpäivä, kun on vanhempainillat. Plus työmatkat päälle.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Aivot pyörii pientä piiriä hyörii

Kuitenkin tulee viikonloppuisin jotain työjuttua tehtyä, kun vaivaa vähän voiko todellakin hyvillä mielin mennä huomenna töihin vai oonko unohtanut valmistella jotain. Siis että jos koko tunti on jonkun jutun varassa, jota en oo muistanutkaan askarrella etukäteen.

Oon taas nähny töistä unta. Huoh. Toissa yönä näin unta jostaki retkeilystä, mikä ei sinänsä liittynyt työhön, mutta koko retken ajan "ny tuli keltaista" "ja ensimmäinen varoitus" "ja toinen varoitus".

Vaikka työ on edelleen innostavaa, tuntuu että välillä oksennan sen kohta ulos. Kun siitä ei pääse eroon. Vaikka luulin jo vähän helpottaneen ja kai se on helpottanutkin. Haluun vaan johonkin ihan muualle. Mihin vaan. Kotiseudulle piti mennä käymään, mutta pitikin kirjotella seminaarityötä tämä viikonloppu. No, enpä sitä työtä juurikaan saanu tehtyä, joten olis vaan voinu lähteä. Ens viikolla on vielä 6 päivää töitä, kun on veso-päivä lauantaina. Mutta ehkä kahden viikon päästä pääsisi vaikka anoppilaan reissaamaan. Nyt tarttee vaihtaa maisemaa. Muuten:

Piiri pieni pyörii,
Elsin aivot hyörii.
Kohta sanoo pim pam pom,
on Elsi aivan aivoton!

Jotain siis tehtävä on!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Työrauha luokkaan?

Tämän viikon suurin "projekti" töissä on saada luokkaan työrauha. Aiemmat keinot ei ole selvästi toimineet, joten uusia lähdettiin hakemaan. Ongelma on tullut siinä, että kun yksi omaehtoinen oppilas lähtee karkuteille tai muuten vain sompailemaan luokassa, on luokan ainut ohjaaja kiinni tässä oppilaassa. Näin kaikki muut oppilaat jää opettajalle. Ja kaiken lisäksi yhden oppilaan sooloilu saa kovan sekamelskan luokassa aikaan.

Nyt on sitten varattu psykologia niin oppilaalle kuin opettajallekin. Eli toisin sanoen aika oppilashuoltoryhmään keskustelemaan tilanteesta. Ja mun psykologin aika koskee siis työnohjausta, joka alkaa ens viikon tiistaina, jee! Vaikkakaan ei kuulu työaikaan...

Työrauhaa luokkaan on pyritty saamaan sääntöjen ahkeralla opiskelulla, liikennevalosysteemillä ja ytimekkäillä ohjeistuksilla. Toivottavasti tästä on jollekin apua, koska ite olisin aloittelevana opena halunnut kuulla vinkkejä työrauhan saamiseen jostain. Nyt poimin vinkit opiskelukaverilta, Saloviidan Työrauha luokkaan -kirjasta ja omasta päästäni.

Sääntöjen käsittely
Joka päivä alkaa luokassa viikonpäivän ja päivämäärän merkitsemisellä sekä päiväjärjestyksen läpikäymisellä (sen päivän lukkari on kuvina taululla). Tämän jälkeen kysyn oppilailta, mitä sääntöjä luokassa on. Jokaisen säännön kohdalla pysähdytään miettimään, millaista käytöstä on tämän säännön vastainen toiminta. Tämän jälkeen mietitään, miten toimitaan, kun tätä sääntöä noudatetaan. Ihan konkreettisia esimerkkejä.

Luokan säännöt on luokan edessä A3-kokoisena plakaattina.


Tämän lisäksi meillä on vielä "käytäväsäännöt", miten toimitaan kun lähdetään välitunnille, ruokalaan tai mihin vain luokan ulkopuolelle. Nämäkin käydään usein läpi, mutta niihin ei käytetä niin paljon aikaa. Ne käydään läpi mahdollisesti siinä vaiheessa, kun ollaan lähdössä pois luokasta.

Liikennevalot ja selkeä ohjeistus
Taulun yläosassa lukee jokaisen oppilaan nimi. Nimen alla on halkaisijaltaan joku 15-20-senttinen liikennevalo. Tunnin alussa, jokaisella oppilaalla on vihreä valo. Jos oppilas toimii sääntöjen vastaisesti, huomautan asiasta ja vaihdan keltaisen valon vihreän tilalle. Jos edelleen, annan ensimmäisen huomautuksen keltainen valo päällä, eli vedän viivan taululle keltaisen valon alle. Jos sääntöjen vastainen toiminta jatkuu edelleen, huomautan toisen kerran ja vedän toisen viivan. Oppilaalla on vielä mahdollisuus korjata toimintansa. Jos sääntöjen vastainen toiminta jatkuu edelleen, pärähtää lopulta punainen valo. Kun valo on keltaisella tai punaisella ja oppilas alkaa käyttäytyä hyvin, vaihdan valon takaisin vihreäksi.

Toistaiseksi punaisesta valosta ei seuraa mitään. Jos/kun siitä jotain seuraa, niin laitan jokaisen tunnin "liikennevalovärin" wilman kautta vanhemmille tiedoksi. Siellä on valmiina järjestelmä, jossa voi vain klikata miten mikin tunti on kulunut. Tällä hetkellä liikennevalot on toiminu hyvin ilman tuotakin, mutta ehkä välitän kotiin viestiä nyt kun ollaan (niin oppilaat kuin opekin) opetellut tätä uutta systeemiä.

Tärkeänä liikennevalojen käytössä pidän pelkistettyä kielenkäyttöä. Kun huomautan oppilaalle sääntöjen vastaisesta toiminnasta, teen sen melkein aina samalla kaavalla: "Ville, et istu omalla paikallasi. Se on sääntöjen vastaista. Mene istumaan omalle paikallesi." Ja samalla näytän seurausta. Pointtina:
1. Mitä oppilas tekee.
2. Toiminta on sääntöjen vastaista.
3. Mitä oppilaan sen sijaan tulee tehdä.

Ja edelleen "Ville, huomautan sinua nyt ensimmäisen kerran. Et tottele aikuista [ohjaaja tai opettaja usein toistanut jonkun yksinkertaisen toiminnan, jota oppilas ei tottele]. Se on sääntöjen vastaista. Laita pulpetin kansi kiinni." Ja sama "Ville, huomautan sinua nyt toisen kerran...." Lopulta. "Ville, et tottele aikuista. Se on sääntöjen vastaista. Laita pulpetin kansi kiinni. Tämä on nyt erittäin huonoa käytöstä." Ja samalla pidän huolen, että oppilas huomaa kuinka pläjäytän punaista tauluun.

Ja kun oppilas käyttäytyy taas sääntöjen mukaan, katson häntä silmiin, näytän vihreää valoa ja vaihdan sen taululle näkyviin. Toisinaan sanon hiljaisesti oppilaan nimen, että saan hänen huomion. Ihan ekoina päivinä myös sanoin "Ville, annat hyvin työrauhan muille".

Toisinaan tulee käytettyä myös fraasia "Ville, tunti on alkanut, etkä istu omalla paikalla. Huomaatko, kaikki muut joutuvat odottamaan sinua." Ja muutenkin annan myös toki sanattomiakin vihjauksia, että en ihan joka asiasta rupea heti liikennevaloja vaihtelemaan. Silti niiden rämpläämiseen menee yhden tunnin aikana yllättävän paljon aikaa. Mutta jaksan uskoa, että nyt kannattaa sitä aikaa tuhlata. Sillä. Viimeisen kolmen päivän aikan työskentely luokassa on selvästi rauhoittunut. Tänään yksi oppilas viittasi: "Jos aina olisi näin hiljaista kun tehdään tehtäviä!" Niinpä.

Työrauha-asioista ei meidän koulutuksessa puhuttu mitään. Millaisia muita keinoja löytyy työrauhan tueksi?